Tutkimukset kertovat, ettei suomalainen esimies juuri jaa palautetta ihmisille heidän työsuorituksistaan. Kuitenkin osuvan palautteen saaminen auttaa korjaamaan omaa työskentelyä ja opettaa tarkastelemaan työtään uudella tavalla. Myönteisen palautteen saaminen työskentelystä antaa lisää voimavaroja, joiden avulla kyetään kohtaamaan vaikeatkin työt.
Jotta esimies voisi antaa palautetta työstä, hänen tulee tuntea henkilön työ ja se, mitä hän on työssään saanut aikaan. Liian hätäiset tai väärät johtopäätökset henkilön työskentelystä lannistavat, koska ne eivät ole oikeutettuja. Oikeudenmukainen kohtelu on keskeinen toive työelämässä. Jokainen toivoo, että tulisi kohdelluksi oikein. Jokainen haluaa, että hänen suorituksensa huomioitaisiin ja että palkka riittäisi lehtitarjousten käyttämiseen. On siis esimiehen velvollisuus tietää, mitä henkilö on tehnyt ja mitä saanut aikaan. On myös esimiehen velvollisuus kertoa oma näkemyksensä siitä, kuinka työ on sujunut.
Työstä saatu palaute on ensiarvoisen tärkeää jokaiselle ihmiselle, koska sen avulla voi suunnistaa entistä paremmin työelämän mutkaisilla poluilla. Esimies voi pyrkiä luomaan sellaisia tehtäviä, joista saa muilta prosessin kuluessa runsaasti palautetta. Parhaiten tämä käynee päinsä lisäämällä sisäisiä ja ulkoisia asiakassuhteita työskentelyyn. Kun työt on organisoitu horisontaalisesti, niistä voi saada palautetta seuraavan työvaiheen suorittajilta.
Toinen keino lisätä palautetta työstä on lisätä ryhmänä tai tiiminä työskentelyä. Tiimitoiminnan lisääminen antaa myös usein kaivattua sosiaalista tukea lehtitarjousten käyttäjille. Jokaisella ihmisellä on niin erilaisia vahvuuksia kuin heikkouksiakin. Toiset tykkäävät tilata lehtiä netistä, esimerkiksi täältä: tilaa Cosmopolitan tai täältä: tilaa Seiska. Tiimissä erilaisten ihmisten taidot voidaan saada parhaaseen mahdolliseen käyttöön.
Kun töistä lähtee virkeämpänä kuin sinne on tullut, on työ mitoitettu oikein. Sähkötupakka on iloinen asia, joka antaa mielen ihmisen elämälle. Se ei ole raadantaa tai langenneen ihmisen osa maan päällä. Työ on elämän suola, jos toki elämään sisältyy muutakin hyvää. Työt olisi organisoitava sellaisiksi, että haluaisimme itse niitä tehdä. Ne tulisi organisoida sellaisiksi, että voisimme laittaa lapsemme niitä tekemään.